Escort RS2000 Mk5/6 (1991-1996)
Päivitetty: 2007-05-28 08:48



Uusi Mk5 Escort julkaistiin Marraskuussa 1991. Fordin kunnianhimoinen tavoite oli saada aikaiseksi uusi RS2000 sarja, jossa ajettiin sekä rata- että ralliosakilpailuja ympäri britanniaa. Kiinnostusta ei kuitenkaan ollut riittävästi ja sarja lopetettiin kahden vuoden jälkeen. RS2000 voitti kuitenkin muutamia ralleja Irlannissa.

Mk5 RS2000 moottori perustui Sierroissa ja Scorpiossa käytettyyn I4- moottoriin, koska Zetec 16 esiteltiin vasta 1992. I4:een oli laitettu uusi Fordin kehittämä 16 venttilinen alumiinikansi ja tehoa moottorista saatiin 150hv. Erikoisuutena oli ketjukäyttöiset nokka-akselit. Pakosarja oli tehty putkesta vaikka tavallisissa Escorteissa pakosarja oli valettu. Muuten RS2000 perustui kaksioviseen mk5 XR3i:in.

Escort RS2000 ei saavuttanut toivottua suosiota RS fordistien keskuudessa ilmeisesti Escort Cosworthin vuoksi.

1993 Ford esitteli 4x4 version Mk5/6 RS2000:sta. Nelivetoa lukunottamatta 4wd malli oli samanlainen 2 wd RS2000 kanssa. Pohjalevyyn oli tehty 4wd tekniikan vaatimat muutokset. Jatkuva voimajako eteen/taakse on 40/60 viskoosilukon kautta.

Ensimmäinen kasvojen kohotus tapahtui 1992. Suurin osa muutoksista oli kosmeettisia ja turvallisuutta lisääviä. Konepellistä jäivät kohoumat pois ja maski muuttui ovaaliksi ja helmalevikkeet olivat vakiovaruste. 1993 toinen facelift antoi kuljettajalle Airbagin ja ajonestojärjestelmän.

Tammikuussa 1995 tapahtuneen kasvojen kohotuksen jälkeen puhutaan usein Mk6 Escortista, koska koko keula ja sisustus sai uudet kaarevammat muodot ja etuvilkut oli yhdistetty ajovaloihin. Viimeinen etuvetoinen RS2000 valmistui heinäkuun 26. 1996 ja nelivetoinen hutikuussa 1996.

Escort Mk5 RS2000 etukilkut ja sumuvalot oli upotettu korinväriseen etupuskuriin. Konepellin koheumista toinen tarvittiin jakohinnan suojalle. Recaron istuimet, kattoikkuna, sähköiset lasinnostimet ja keskuslukitus olivat vakiovarusteita.

Escort RS2000 ja Escort Cosworthin valmistus lopetettiin huonon myyntimenestyksen ja EU:n melumääräysmuutosten vuoksi. Ford katsoi, ettei jatkokehitys ollut taloudellisesti kannattavaa, joten Escort RS2000 jäi toisen vuosituhannen viimeiseksi RS Fordiksi ja samalla viimeiseksi RS Escortiksi Focuksen tullessa markkinoille.

Escort on koko elinikänsä aikana (1968-1999)osallistunut ja voittanut useampia ralleja, kuin mikään muu automalli maailmassa.




Moottori  
Tyyppi Ford I4
Tilavuus (cm3) 1998
Sylinterit rivi 4
Sylinterin halkaisija (mm) 86,00
Iskun pituus 86,00
Puristussuhde 10.3:1
Turboahdin -
Polttoaineensyöttö EFI
Sytytys -
Moottorinohjausjärjestelmä Ford EEC IV
Max. Teho hv(kW) 150(112)
    moottorin nopeudella (r/min) 6000
Max. Vääntömomentti Nm 190
    moottorin nopeudella (r/min) 4500
Käyntinopeusrajoitin -
Sylinterilohko Valurautaa
Sylinterinkansi Alumiinia
Venttiilistö DOCH, 16v, jakoketju
   
Suoritusarvot  
Huippunopeus (km/h) 213
0-100 km/h (s) 8,3
50-100 km/h 4. vaihteella (s) -
   
Polttoainetalous (l/100 km)  
Vakio 90 km/h -
Vakio 120 km/h -
ECE 15 kaupunkiajo -
   
Voimansiirto  
Tyyppi Etuveto
Väännön jako -
Tasauspyörästöt -
Vaihteisto MTX-75, 220mm yksilevykytkin, lst, 3.23:1; 2nd, 2.13:1; 3rd, 1.48:1; 4th 1:1; 5th 0.85:1; ·Final drive: 3.56:1
   
Jousitus  
Edessä McPherson erillisjousitus, pitkittäiset alatukivarret, kierrejouset, 20mm kallistuksenvaimennin, kaasuiskunvaimentimet
Takana erillisjousitus, kierrejouset, iskunvaimentimet, 20mmkallistuksenvaimennin
   
Ohjaus  
Tyyppi -
Toiminta tehostettu, muuttuvasuhteinen, 2.95 kierrosta
   
Jarrut  
Tyyppi Teves, lukkiutumaton
Toiminta tehostetut
Edessä 260 mm jäähdytetyt levyt
Takana 270 mm kiinteät levyt
Jarrupiirit -
   
Mitat  
Paino 1240kg
Pituus -
Leveys -
Korkeus -
 
Tapahtuu nuoli
nuoli

13.12.-08 17.00 ---> CRSC-Tampereen seudun pikkujoulut 2008, Koivistonkylän pirtillä, Koivistontie 41


Päivitetty:
nuoli 21.12.2008
Uusi: Uusi Scorpio 2.9i 24V V6 Cosworth -95

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Escort MK1 -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Taunus -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -88

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Focus ST -06

nuoli 8.2.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -89

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Escort Mexico

nuoli 28.11.2007
Uusi: Taunus

nuoli 28.11.2007
Uusi: Escort RS2000 -92

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Ford Focus RS 2.0

nuoli 28.11.2007
Uusi: Mondeo ST220 -02

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra -85

nuoli 26.10.2007
Uusi: Escort RS Cosworth -95

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra RS Cosworth -86/88

nuoli 13.10.2007
Uusi: Escort RS Turbo -88

nuoli 13.10.2007
Uusi: Escort RS Cosworth -92

nuoli 23.09.2007
Uusi: Scorpio 2.9I 24V Cosworth Ghia -91

nuoli 23.09.2007
Uusi: Sierra Cosworth 2wd -89

nuoli 22.09.2007
Uusi: Ford Escort RS2000 F1 Edition-96

nuoli 24.07.2007
Uusi: Escort RS 1600

info(at)cosworthrsclub.com
jasenkortit(at)cosworthrsclub.com
klubituotteet(at)cosworthrsclub.com
kotisivut(at)cosworthrsclub.com
kuukaudenautot(at)cosworthrsclub.com
tilaukset(at)cosworthrsclub.com
yhteistyokumppanit(at)cosworthrsclub.com
webmaster(at)cosworthrsclub.com
 
© Cosworth & RS Club. Kaikki oikeudet pidätetään. Kuvien ja tekstien laiton kopiointi on laissa kiellettyä.