Syyskuu 2005
Päivitetty: 2007-05-11 15:54



Malli: Ford Escort RS Cosworth –93
Ex-omistaja: Popi
Nykyinen omistaja: jorecos

Kuten edellinen, niin tämäkin juttu syntyi vasta kun cossu oli saanut uuden ylpeän omistajan. Mutta parempi myöhään kuin ei milloinkaan. Ja asiaan…



Kun 4WD Sierra oli saanut uuden omistajan ja hallihanke oli edelleen jäissä, niin soitto Tampereen suunnalta muutti taas suunnitelmat… ja neljännestä cossusta alkoi tulla totta. Se oli muidenkin mielenkiintoa herättänyt punainen Esco ja siitä sitten kaupat sovittiin. Olin nähnyt auton kerran ja ajanut sillä n. 1km, joten ihan sikaa en säkissä ostanut. Mutta cossuthan on niin luotettavia, jotta mitä niitä kovin tarkkaan syynimään. Tämä Esco oli ajatuksena katsastaa ja pistää verotus käyntiin, ennen kuin se haetaan uuteen kotiin.



Auto myös maalattiin osittain uudestaan kun alunperin muistutti Fordin punaisien värien värikarttaa ja kunnostettiin muutenkin katsastusta varten, missä takapakkina tuli huomio toimimattomasta ABSista. Sitä sitten kaverit sinnikkäästi useamman illan selvittelivät kunnes vika löydettiin. Siitä suuri kiitos heille. Uusintakatsastus meni mallikkaasti ja leima tuli.



Verotus laitettiin käyntiin ja mukana oli erinäisiä kuitteja auton ’vikojen’ korjaamisesta. Mutta kuten arvata voi, niin niillä ei ollut sitten loppukädessä paskankaan vaikutusta verotukseen ja arvonnan tuloksena tuli normi verot ilman vähennyksiä. Verottaja ei ehkä toiminut ihan kaikkien byrokratia-ohjeistuksiensa mukaisesti ja se tietty aiheuttaa heille vähän lisätöitä valituksen tai parin muodossa.



Kun sitten tuli viivyteltyä verojen maksun kohdalla, niin selvisi sekin, että nykyisin rekisteröintikatsastus on voimassa vain 3kk aiemman 6kk sijaan. Perjantai iltapäivä, tullin toimisto auki vielä kaksi tuntia, matkaa 140km ja myöhästyminen tietäisi uutta rekisteröintikatsastusta. Homma hoitui taas kavereiden avulla, joten toinen kiitos siitä heille. Postikin toimii nopeasti kunhan latoo euroja tiskiin. Kilvet oli kourassa lauantaina klo 9:30 mennessä.

Autossa oli jotain puutteita ja niitä tuli nikerrettyä kuntoon ja tehtyä taas perushuolto, eli nokkahihna, öljyt, muut nesteet, jne. Tässä mallissa oli myös ilmastointi mikä täytätettiin ja kevään 2005 dynopäiväreissulla huomattiin oikein kivaksi ominaisuudeksi. No tulihan siitä nautittua kokonainen päivä kun dynopäivän jälkeisenä sunnuntaina kirjoitin neljään luovariin nimeni ja ainoaan ilmastoituun malliin myyjän kohdalle :(



Tämä juttu oli melko lyhyt. Auto siis myytiin kesän 2005 alussa ja se säilyi clubissa. Mutta ei neljättä ilman viidettä… tai no seuraavaksi menee jokunen hetki vaihdossa tulleiden projektien parissa. Eli Escoon nro 2 tuli vaihdossa käyttis, pari projektia ja peräkärryllinen tai pari sekalaista osaa. Ainakin toisesta projektista saattaa syntyä turinaa Foorumin projektit osioon, joten sen osalta tarinat jatkuu siellä. Ja jos oikein tarkasti katsoo, niin onhan se viideskin jo tuossa alla vaikka sitä tuskin sellaisenaan koskaan liikenteessä tullaan näkemään. Mutta viisipuolikkaasta(?) ei vielä tiedä!




 
Tapahtuu nuoli
nuoli

14.9.2010 17:00-20:00 Autoslalom treenit, Vantaan Vauhtipuisto

24.8.2010 17:00-20:00 Autoslalom treenit, Vantaan Vauhtipuisto

29.8.2010 12:00-18:00 FoMoCo päivät, Ahveniston moottorirata, Hämeenlinna


Päivitetty:
nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort RS Turbo 1989

nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort RS2000 mk5

nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort Rs Turbo S2 -88

nuoli 11.3.2009
Uusi: Uusi Mondeo ST200 STW -00

nuoli 5.3.2009
Uusi: Uusi klassikko Escort MK1

nuoli 21.12.2008
Uusi: Uusi Scorpio 2.9i 24V V6 Cosworth -95

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Escort MK1 -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Taunus -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -88

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Focus ST -06

nuoli 8.2.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -89

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Escort Mexico

nuoli 28.11.2007
Uusi: Taunus

nuoli 28.11.2007
Uusi: Escort RS2000 -92

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Ford Focus RS 2.0

nuoli 28.11.2007
Uusi: Mondeo ST220 -02

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra -85

nuoli 26.10.2007
Uusi: Escort RS Cosworth -95

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra RS Cosworth -86/88

nuoli 13.10.2007
Uusi: Escort RS Turbo -88


© Cosworth & RS Club. Kaikki oikeudet pidätetään. Kuvien ja tekstien laiton kopiointi on laissa kiellettyä.