Cosworth & RS Club
Päivitetty: 30-10-2008 19:48

Cosworth & RS Ford Club Finland ry. on syksyllä 2000 perustettu ja alkuvuodesta 2002 rekisteröity yhdistys, jonka tavoitteena on edistää Cosworth & RS Ford harrastajien ja omistajien toimintaa kokoontumisajojen, ratailtojen ym. yhteistapahtumien merkeissä, oppia tuntemaan oma ja kaverin ajopeli sekä levittää Cosworth & RS Ford tietoutta ilman kaupalllisia tavoitteita. Klubiin ovat tervetulleita kaikki Cosworth ja RS Fordien omistajat ja näistä kiinnostuneet henkilöt. Kyseisten automallien omistamista ei edellytetä.

Cosworth & RS Clubin jäseniltä kerätään vuosittainen jäsenmaksu, jonka suurus määräytyy vuosittain. Vuonna 2009 jäsenmaksun suuruus on 25 euroa. Erillistä liittymismaksua ei peritä. Jäsenmaksulla katetaan toiminnasta aiheutuvia kuluja kuten esimerkiksi jäsenkortit, postitukset, kotisivut, ratapäivät ja messut.

Tällä hetkellä Clubin aktiivisia toimihenkilöitä on noin 30, mutta lisää tarvitaan esimerkiksi järjestämään rata- ja dynopäiviä sekä kirjoittamaan juttuja kotisivuille ja Viritä- lehteen. Ilmoittaudu sähköpostilla info(at)cosworthrsclub.com. Eli kuten eräs viisas mies on joskus kauan aikaa sitten todennut; " Älkää kysykö mitä Clubi voi tehdä teidän hyväksenne, vaan kysykää, mitä minä voin tehdä Clubin hyväksi!"


Tiedotustoiminta
Cosworth & RS Ford Clubin tiedotustoiminta keskittyy kotisivuille kustannus- ja henkilöstösyistä. Näiltä erittäin aktiivisilta internet-sivuilta löytyy autoesittelyjä, Ford tietoutta, FAQ, kuvagalleria, klubituotteet, linkkejä ja palautekanavat. Tapahtumista pyritään tiedottamaan myös sähköpostitse, joten muistakaa täyttää sähköpostiosoitteenne ilmoittautumiskaavakkeeseen.

Tiedotustoimintaa pyöritetään toistaiseksi parin ihmisen voimin, joten kerholaisten Ford-henkisiä juttuja, varaosa- ja huoltovinkkejä toivotaan lähetettävän osoitteeseen kotisivut(at)cosworthrsclub.com. Tarkoituksena on myös tehdä tarkempia kerholaisten autoesittelyjä, joten kiinnostuneet, ottakaa yhteyttä kuukaudenautot(at)cosworthrsclub.com. Jokainen kerholainen on myös velvoitettu ja oikeutettu antamaan ohjeita ja vinkkejä niitä kaipaaville kotisivujen keskustelupalstalla.


Tapahtumat
Klubin tavoitteena on järjestää pari kokoontumisajoa vuodessa, syksyllä ja keväällä siellä missä aktiivisia kerholaisia on eniten eli arvatenkin pääkaupunkiseutu-Tampere akselilla. Lisäksi osallistutaan FoMoCo Day'n rata-ajoihin kesällä sekä järjestetään 1-2 kerhon omaa ratapäivää. Kokoontumisajojen tarkoitus on nähdä lajitovereita ja vaihtaa osia ja vinkkejä. Perinteeksi on muodostumassa myös oma ständi American Car Showssa 3-5 edustavan auton voimin.


Klubituotteet
Klubituotevalikoimasta löytyy T-paitoja, tarroja, haalareita ja lippiksiä, mutta myös vaihtuvia kampanjatuotteita kuten takkeja, laukkuja ja rekisterikilven aluslevyjä, joten kannattaa tarkkailla tarjouksia Foorumissa. Lisätiedot ja tilaukset kaupasta.


Yhteistyökumppanit
CRSC tarkoituksena on tehdä yhteistyötä sellaisten alan yritysten kanssa, jotka pystyvät parhaiten siirtämään tuotetietoa ja hintaetuja alennuksian muodossa suoraan jäsenille. Mahdollisuuksien mukaan päällekkäisyyksiä eri yritysten kanssa pyritään välttämään. Mikäli tiedät jonkun sopivan yhteistyökumppanin ota yhteyttä yhteistyokumppanit(at)cosworthrsclub.com. Luettelo tämänhetkisistä yhteistyökumppaneista löytyy Viritä-lehden takasivulta ja kotisivuilta.
 
Tapahtuu nuoli
nuoli

14.9.2010 17:00-20:00 Autoslalom treenit, Vantaan Vauhtipuisto

24.8.2010 17:00-20:00 Autoslalom treenit, Vantaan Vauhtipuisto

29.8.2010 12:00-18:00 FoMoCo päivät, Ahveniston moottorirata, Hämeenlinna


Päivitetty:
nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort RS Turbo 1989

nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort RS2000 mk5

nuoli 11.1.2010
Uusi: Uusi Escort Rs Turbo S2 -88

nuoli 11.3.2009
Uusi: Uusi Mondeo ST200 STW -00

nuoli 5.3.2009
Uusi: Uusi klassikko Escort MK1

nuoli 21.12.2008
Uusi: Uusi Scorpio 2.9i 24V V6 Cosworth -95

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Escort MK1 -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Klassikko: Taunus -73

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -88

nuoli 1.8.2008
Uusi: Uusi Focus ST -06

nuoli 8.2.2008
Uusi: Uusi Sierra Cosworth 2wd -89

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Escort Mexico

nuoli 28.11.2007
Uusi: Taunus

nuoli 28.11.2007
Uusi: Escort RS2000 -92

nuoli 28.11.2007
Uusi: Uusia kuvia Ford Focus RS 2.0

nuoli 28.11.2007
Uusi: Mondeo ST220 -02

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra -85

nuoli 26.10.2007
Uusi: Escort RS Cosworth -95

nuoli 26.10.2007
Uusi: Sierra RS Cosworth -86/88

nuoli 13.10.2007
Uusi: Escort RS Turbo -88


© Cosworth & RS Club. Kaikki oikeudet pidätetään. Kuvien ja tekstien laiton kopiointi on laissa kiellettyä.